Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Jugan kunta luonnossivut   Jugan kunta luonnossivut
Jugan kunta luonnossivut > Tekninen > julkinenrakentaminen >
vihjeet 

Julkinen rakentaminen

Juuan kunnalla alkoi 80-luvun alussa reilun vuosikymmen kestänyt voimakas julkisten peruspalvelujen rakennuskausi. Rakennettiin vuokra-asuntoja, teollisuushalleja, uusi urheilukenttä, kaukolämpölaitos ja verkosto, kunnantalo, paloasema, lukio-liikuntarakennus, terveyskeskuksen vuodeosastot, vanhusten palvelukeskus, kirjasto, matkailu- ja kalastussatamat, saneerattiin sivukylien ala-asteita jne.
90-luvun loppuvuosina on kerätty voimia EU-aikaan uudelle vuosituhannelle ja toteutettu lähinnä yritys- ja elinkeinotoimintaa palvelevia hankkeita. Lähivuosina kunta rakentaa tai on mukana investoinneissa, joiden hinta on suuruusluokkaa 100 Mmk

Juuan kunnalla ei ole omaa suunnittelu- ja rakennusorganisaatiota. Kaikki uudisrakentamiseen liittyvä suunnittelutyö teetetään alan konsulteilla.

Omana työnä toteutetaan vain vaikeasti kilpailutettavia pienehköjä talorakennuksen saneeraushankkeita sekä kunnallistekniikan täydennysrakentamista.

Lämpölaitos Kunnan rakentamisesta ja rakennuttamisesta vastaavat

Tekninen johtaja Ari Jaaranen
puh. (013)6812 250 tai 040 759 4039

talorakennusmestari Ari Koivuselka
puh. (013) 6812 251 tai 0400 199 907

kiinteistörakennusmestari Pertti Kaikkonen
puh. (013) 6812 255 tai 040 840 1445

maarakennusmestari Seppo Portimo
puh. (013)6812 254 tai 0400 170 253

Sähköposti etunimi.sukunimi@juuka.fi


30.10.2009 10:26