Vaikka Suomen itsenäinen taival on lyhyt, liittyy siihen paljon muistoja ja tunteita.
Vaikka Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1917, täytyy muistaa, että perusta sille rakennettiin jo 1800-luvun puolella. Tällöin suomalainen identiteetti ei ollut vielä löytynyt. Pikku hiljaa sitä kuitenkin rakennettiin, ja kasvatettiin halua tehdä Suomesta itsenäinen valtio.
Suuri kiitos Suomen itsenäisyydestä kuuluu siis näille suomalaisen identiteetin rakentajille, kuten Runebergille, Lönnrotille ja Snellmanille. Heidän jälkeensä miljoonat suomalaiset ovat olleet kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa ja luoneet pohjan, josta meidän tulevaisuuden päättäjien on hyvä jatkaa matkaa. Tänä vuonna on esimerkiksi kulunut 100 vuotta siitä, kun suomalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toisena maailmassa.
Suomen itsenäinen taival on kestänyt lähes 89 vuotta. Alku oli hankalaa ja Suomen kansa ei ollut yhtenäinen, mutta viimeistään talvisota yhdisti suomalaiset kansaksi, joka on kulkenut yhdessä sekä ylä- että alamäissä.
Siksi sotiemme veteraanit ovat mielestäni tärkeitä Suomen itsenäisyydelle. Millaisia ovat sotiemme sankarit? Kun itse olen tätä miettinyt, tuli mieleeni erään toisen maailmansodan veteraanin haastattelu, jossa mielestäni hyvin tiivistyi sotahenki. Haastattelussa veteraani kertoi sota-ajan kaverinsa kirjoittaneen hänelle kirjeen, jossa tämän lapsenlapsi ky-syi: "Ukki olitko sinä sankari sodassa?" Haastateltavana ollutta veteraania oli jäänyt askarruttamaan, mitähän hänen kaverinsa oli vastannut, ja hän kysyi sitä. Vähän ajan päästä kaveri vastasi: "Ei, en ollut. Mutta sain taistella sankarien rinnalla." Juuri tällaisena minä näen sotiemme veteraanit, nöyrinä ja vaatimattomina.
Vanhemmat ihmiset saattavat ihmetellä, merkitseekö Suomen itsenäisyys nuorille enää mitään nykyisessä globalisoituvassa maailmassa. Nuoret eivät ole kokeneet sotia eikä monikaan ole kokenut kylmän sodan ilmapiiriä ja pelkoa, mutta silti itse nuorena tiedän, että itsenäisyyden arvostus on nuorten keskuudessa suuri ja tämä näkyy mm. korkeana maanpuolustustahtona. Luotettavien tutkimusten mukaan suomalaiset nuoret ovat jopa isänmaallisimpia Pohjoismaisista nuorista.
Välillä myös epäillään onko EU vienyt Suomen itsenäisyyden. Suomen liittyminen EU:hun on kuitenkin avannut hyvät markkinat suomalaisille tuotteille ja suomalaiselle yrittäjyydelle. Lisäksi pitää muistaa, että Suomea koskevista laeista vieläkin yli 90 % tehdään täällä Suomessa ja täten Suomen itsenäisyys näyttää valoisalta tulevaisuudessakin.
Itse olen monesti miettinyt kuinka on mahdollista, että Suomi on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä kaikista koettelemuksista huolimatta. Meillä on ollut unelma, unelma paremmasta maasta, jossa ihmiset saisivat elää vapaina ja tasavertaisia. Jokainen tietää, että ainut mahdollisuus pitää kiinni unelmastaan on säilyttää itsenäisyys eikä tällaisia unelmia voi kaataa pelkillä luodeilla ja panssareilla.
Vaikka tulevaisuuden uhkat eivät ole samanlaiset kuin sotiemme veteraaneille, voimme mekin kohdata ne hetkeäkään epäröimättä, suomalaisella sisulla!
Oppilaskunnan puolesta toivotan kaikille hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää."