Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Kiteen kaupunki > Lukio
Kiteen kaupunki > Lukio > Opiskelijatoiminta > Oppilaskunta 2010-2011
vihjeet 
Oppilaskunta 2010-2011

KITEEN LUKION OPPILASKUNNAN HALLITUKSEN
VUOSIKERTOMUS LUKUVUODELTA 2010-2011

Oppilaskunnan hallitus kokoontui lukuvuoden aikana yhteensä 24 kertaa, mikä kertoo toiminnan aktiivisuudesta. Oppilaskunnan ohjaajan vaativassa tehtävässä on toiminut Nina Leppä, erityiskiitos siitä hänelle. Oppilaskunnan hallituksen vastuun- ja tehtävien jaosta tehtiin selvät tehtävälistat. Samoin tapahtumia suunnittelevalle työryhmälle (TAPSU) laadittiin toimintaohjeet. Lukiorakennuksen oppilaskunnan huoneen 320 käyttösäännöt tarkistettiin.

Papinniemellä syksyllä 2010

Oppilaskunta osallistui yhdessä tutor-opiskelijoiden kanssa lauantaina 11.9.2011 Muljulan Erä- ja Riistapolulle suuntautuneen Ruskaretken järjestelyihin.

Oppilaskunnan syyskokouksen pidimme 22.9.2010 ja valitsimme uudet jäsenet hallitukseen ensimmäisen lukuvuoden opiskelijoista. Uusiksi jäseniksi valittiin Pekka Anttila (10 A), Anni Jaatinen (10 B), Hannes Makkonen (10 B) ja Santtu Timonen (10 C). Hallituksessa jatkoivat Heidi Lappalainen 09 A, Emmi Kinnunen 09 A, Tommi Kyytinen 09 A ja Janne Salminen 09 B, Juhani Myyryläinen 08 B, Tiina Martikainen 08 B, Eetu Ihalainen 08 A ja Niko Kinnunen 08 A.

Oppilaskunta valitsi Tiina Martikaisen, Santtu Timosen ja Janne Salmisen NUVA-jäseniksi eli Kiteen nuorisovaltuuston jäseniksi.

Opiskelija-aula
viihtyisäksi

Lukion toisen kerroksen aulassa luokan 24 edessä on ollut oppilaskunnan hankkima biljardipöytä vapaatuntien viihdykkeeksi. Tammikuussa 2011 saimme Nuku ja liiku! -hankkeen avustuksella myös kolmannen kerroksen aulaan liikunnallista virikettä kun pingispöytä kannettiin paikoilleen. Toukokuussa saimme aulaan myös Nintendo Wiin, TV:n ja Wiin ”tasapainolaudan” sekä muita pelejä. Näiden lisäksi kolman¬nen kerroksen aulassa on neljä tietokonetta opiskelijoiden käytössä. Myös omilla läppäreillä pääsee avoimen verkon kautta Internetiin koko rakennuksessa.

Kiteen ja Tohmajärven lukioiden oppilaskunnat järjestivät Coctails'10 –tapahtuman eli Kiteen lukion ja Tohmajärven lukion 10-vuosiluokkien lukio-opintojen aloitusjuhlan 13.10.2010 Ilmarisen ravintolasalissa.

Oppilaskunnan hallitus antoi lausuntonsa lukuvuosisuunnitelmasta lukuvuodelle 2010 – 2011 sekä ensi lukuvuoden 2011 – 2011 opetuksen jaksotussuunnitelmasta. Lisäksi esitimme mielipiteemme lukion esitteen päivittämisestä.

Joulukuussa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Tommi Kyytinen (09 A), varapuheenjohtajaksi Pekka Anttila (10 A) ja sihteerinä jatkoi Heidi Heiskanen (09 B). Rahastonhoitajaksi valittiin myös ja Suomen Lukiolaisten Liiton SLL-yhdyshenkilönä jatkava Janne Salminen (09 B) ja kioskivastaavana toimii edelleen Emmi Kinnunen (09 A). Uusiksi tiedottajiksi valittiin Anni Jaatinen (10 B) ja Santtu Timonen (10 C), joka toimii myös aamunavausvastaavana yhdessä Janne Salmisen kanssa. Lukiolaisten Kirjakaupan eli LKK-kirjatilausvastaavaksi nimettiin Hannes Makkonen (10 B).
Jatkoimme sopimustamme oppikirjatilauksista Kiteen Kirja-Infon ja Lukiolaisten Kirjakaupan kanssa. Oppilaskunta rahoitti toimintaansa näiden kirjakauppojen oppikirjatilaussopimuksilla ja lukion kolmannessa kerroksessa olevan kioskin toiminnalla.

Oppilaskunta järjesti kyselyn jälkeen Tohmajärven lukion oppilaskunnan kanssa yhteiset pikkujoulut Puhoksen seurojentalolla 10.12.2010.

Yhdessä Tohmajärven lukion oppilaskunnan hallituksen kanssa järjestettäväksi aiottu talviliikuntailtapäivä jäi tänä vuona väliin.

Maaliskuussa järjestettiin eduskuntavaalipaneeli lukion ja Arppen koulun 9.-luokkalaisille. Järjestelyissä oli mukana Arppen koulun parlamenttikerho.

Toukokuussa järjestettiin pingisturnaus lukion ja Arppen koulun oppilaille. Kolme ensimmäistä sijaa menikin Arppen koululle.

Oppilaskunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja esittelivät oppilaskunnan toimintaa ja kertoivat opiskelijoiden arjesta Kanadan Albertan provinssista tulleille opettajavieraille.

Valitsimme joulukuun 2010 itsenäisyyspäiväjuhlaan airueet, vapaudenviestin vastaanottajat ja –antajat sekä lipunnostajat.

Toukokuun 20. päivä järjestimme Kiteen ja Tohmajärven lukioiden opiskelijoille Pre-Summerit Hawaii-teemalla Puhoksen seurojentalolla.

Hallitus jakoi kevätjuhlassa tällä kertaa vain yhden stipendin aktiivisesta oppilaskuntatoiminnasta. Jatkossa pyrimme edelleen antamaan ohjausryhmittäin kunkin ohjausryhmän muiden opiskelijoiden esityksestä stipendit positiivisen ilmapiirin luomisesta.

Oppilaskunnan puheenjohtaja Tommi Kyytinen, 09 A

 




7.9.2011 11:11