| Lieksa - loma-asuntomessut > Ajankohtaista > Elli Oinonen-Edén |
|
Projektipäällikkö Aluevalvoja Projektisihteeri Messusihteeri
|
Elli Oinonen-Edén
LUONTOUSKONNOT, KARELIANISMI JA EU KOHTAAVAT TÄMÄN PÄIVÄN KOLILLA
Kolin geologinen ja maantieteellinen pohja, sen erikoinen korkeiden vaarojen ja vesistön yhdistelmä ovat aina vaikuttaneet ihmisen mieleen. Palvontapaikkana ja luomisvoiman lähteenä vuosituhansia toimineen Kolin voima ja merkitys on avautunut meille vaiheittain. Luontouskontojen aikana, aina 1700-luvulle saakka, Kolia pidettiin jumalien asuinpaikkana, jonne kiivettiin lepyttelemään jumalvoimia ja haltijoita kalastus- ja metsästysonnen toivossa. Luontouskonnot avasivat Kolin henkisyyden ja hengellisyyden. Karelianistit löysivät Kolin 1890-luvulla. Venäläistämistoimien ja sensuurin keskellä suomalainen sivistyneistö halusi säilyttää maan erillisaseman. Taiteilijakareliaanien Koli-teokset palvelivat silloin osaltaan kansallistunnon vahvistajana. Ensimmäisten Koli-matkaajien, Juhani Ahon, Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin johdolla tieto levisi taiteilijoiden keskuudessa ja inspiroi eräitä suurimpia suomalaisia taideteoksia. Karelianismin myötä Koli avautui kulttuurimatkailulle. Pitkän hiljaiselon jälkeen Kolin kulttuuria voidaan jälleen hyödyntää imagollisesti ja matkailullisesti. EU-hankkeet ovat mahdollistaneet näyttäviä suurtuotantoja, kuten Sovitus-rinnetaidenäyttelyn sekä Sibeliuksen paluu ja Pielisen balladi -näytelmät. Ne ovat osaltaan luoneet ympäristöön ansaittua vilskettä ja yritysyhteistyötä. Voidaankin ehkä sanoa, että EU on osaltaan avannut uudelleen Kolin kulttuurimatkailun. Ensi kesänä Kolin Syrjälammen rantakuusikko siirtyy ajassa satojen vuosien taakse, luontouskontojen aikaan. Juhani Ahon klassikkoromaani Panu sai virikkeensä Kolilla 1892. Nyt Panu, tuo 1700-luvulla elänyt tietäjä, velho ja pakana herää henkiin Jorma Kairimon teatterisovituksessa, joka on tehty alkuperäiseen ympäristöönsä. Tuhansien vuosien pyhyyden perimä näkyy Kolilla edelleen. Kolin huipulla on Hiljaisuuden temppeli, mutta Koli puhuttelee tasapuolisesti kaikkien uskontojen edustajia. Koli osoittaa ihmiselle paikkansa ja oman pienuuden kokeminen voi olla jopa ahdistavaa. Koli hiljentää väkisin ja asettaa kysymyksiä - siksi se pitää Elli Oinonen-Edén Projektijohtaja, tuottaja Kolin kulttuuriseura ry/Kolin kulttuuriprojekti 21.5.2006 21:15 |
| Teamware Pl@za | |