Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Lieksa - loma-asuntomessut
Lieksa - loma-asuntomessut > Ajankohtaista > Jan-Erik Hagfors
vihjeet 
Jan-Erik Hagfors

 

KOLI ELÄÄ TÄYSILLÄ NELJÄN VUODENAJAN RYTMISSÄ

 

Koli, kansallismaisemamme, tulee aina olemaan pieni ja ainutlaatuinen kohde. Tämä näkyy siinä huolenpidossa, jolla ohjelmapalveluyritykset hyvin henkilökohtaisella tasolla pitävät huolta vieraistaan. Kolilla huomaat, että kaikki tehdään sydämellä. Koli ei ole kaikkea kaikille vaan joillekin paljon.

 

Kolin vahvuus on moneen muuhun matkailukeskukseen verrattuna aktiivinen toiminta vuoden ympäri. Meillä on hyvä, pitkä talvisesonki, suosittu kesäsesonki sekä uskomattoman kaunis ruska.

 

Kolin viimeisen kymmenen vuoden kehitys on painottunut Ukko-Kolin hotelli- ja ravintolatoimintojen sekä rinne- ja ohjelmapalveluiden laadukkaaseen kehittämiseen. Koska haluamme, että vieraamme viihtyvät vuoden jokaisena päivänä, Kolin toiminnat tarvitsevat lisäksi vaikkapa kylpylätyyppistä toimintaa tai golfkeskuksen.

 

Mitä sitten seuraavat kymmenen vuotta tuovat tullessaan? Olemme aloittaneet ns. Master Planin, joka käynnistää Kolilla ennennäkemättömän kehityksen. Seuraavat vuodet Kolilla tullaan panostamaan erityisesti Loma-Kolin mökki- ja rinnealueeseen, jonne myös vesi- ja sauna sekä golfaktiviteetit lähivuosina rakentuvat.

 

Kun Master Plan valmistuu vielä tämän vuoden aikana, se antaa niin sijoittajille kuin rakentajille paremmat lähtökohdat Kolin tulevaisuuden rakentamiselle. Lähde mukaan tekemään Kolista entistä ainutlaatuisempi matkailukohde!

 

Jan-Erik Hagfors

Koli ry:n hallituksen puheenjohtaja

Sokos Hotel Kolin toimitusjohtaja

 




21.5.2006 21:24