PALUU KIHLAJAISPAIKALLE 30 VUODEN JÄLKEEN

Olemme ehkä sellainen tyypillinen suomalaispariskunta, jonka Kolin vierailusta on vierähtänyt vuosikymmeniä. Koli kutsui meidät myöhästyneelle kihlajaismatkalle kesällä 1968, puoli vuotta viattomien lasten päivänä 27.12.1967 vietettyjen kihlajaisten jälkeen, jolloin oli aikaa matkailla vielä ennen opiskelujen jatkumista.

Päädyimme Kolille sekä käytännöllisistä, että kansallisromanttisista syistä. Käytännön valintaperusteisiin liittyi se, että morsmaikun koti sijaitsi tuolloin Varkaudessa. Kun kihlajaismatka piti tehdä morsiamen isän autolla, piti kohde valita läheltä.

Eero Järnefeltin maisemamaalauksista vaikuttuneen morsiamen mielissä siinteli myös kansallisromanttinen tarve nähdä nuo huikeat maisemat paikan päällä. Paljasjalkainen helsinkiläinen sulhasmies oli puolestaan kiertänyt maailman meret, mutta Itä-Suomi edusti suurta tuntematonta, joka piti nähdä ja kokea.

Tuona kesänä 1968 Kolin maisema oli neitseellinen ja Järnefeltin maalausten atmosfääri helposti löydettävissä. Olimme löytävinämme jopa maalauksista tuttuja puita.

Matkailun suomia mahdollisuuksia ei tuolloin ollut vielä hyödynnetty. Majoituimme pienelle, vaatimattomalle leirintäalueelle ja kävelimme jyrkkiä portaita ja polkuja. Kolin huipulla oli vaatimaton ravintolarakennus.

Muistoissa on myös maaltapaon ja Ruotsiin muuton aikojen tyypillinen, surullinen näky, jossa autioituneiden talojen ikkunoita peittivät ristiin lyödyt laudat.

Vierähti lähes 30 vuotta ennen kun palasimme Kolille, tällä kertaa viettämään silloisen sulhon kuusikymppisiä. Paluu oli nostalginen. Onneksi Kolia ei ole 30 vuodessa tuhottu, eikä siitä ole tehty Lapin ruuhkalomakylien kaltaista slummia.

Ihan sama "järnefeltiläinen Koli" se ei tietysti enää ole, mutta eipä maisemassa ole enää autiotalojakaan. Kolin ympäristöä leimaa nykyisin matkailun mukanaan tuoma hyvinvointi. Huipulle pääsee hissillä ja ajassa voi matkata 30 vuoden taakse, kun vain kääntää selkänsä uusille rakennuksille.

Koli pitää nähdä useammin kuin vain kerran elämässä. Me ainakin palaamme vielä.

Ritva ja Jussi Juntunen

Helsinki