| Lieksa - loma-asuntomessut > Ajankohtaista > Koli - kulttuurin kehto ennen ja nyt |
|
Projektipäällikkö Aluevalvoja Projektisihteeri Messusihteeri
|
Koli - kulttuurin kehto ennen ja nyt
"Ystäväni Eero ei juuri helposti innostu sanoihin, mutta siitä salaperäisyydestä, millä hän kädet taskussa ja piippunysä hampaissa kulki kukkulalta kukkulalle ja lopulta otti mukaansa piirustusvihkonsa ja maalauskapineensa, päätin minä, että hänkin oli yhtä paljon Koliin mielistynyt kuin minäkin." - Juhani Aho, Uusi Kuvalehti 1893 - Kolin kukkuloilta luomisvoimaa ovat hakeneet esimerkiksi I.K. Inha, Juhani Aho, Eero Järnefelt, Jean Sibelius ja Pekka Halonen. Sibelius vaelteli Kolin vaaroilla vuonna 1909 miettien tulevaisuuttaan. Säveltäjä palasi kukkuloille vuonna 2001 Koli-teatterin tähtenä Sibeliuksen paluu -näytelmässä. Kesällä 2006 on vuorossa Juhani Aho ja Panu. Vaaroilla vaellettuani en ihmettele miksi Koli nähtiin inspiroivana paikkana, josta alkusuomalainen elämänmuoto löytyi. Maisemaa katsoessa on helppo ymmärtää miksi monet suuret suomalaiset kirjailijat, kuvataiteilijat ja säveltäjät löysivät Kolilta kansallisromantiikan aineksia. Kulttuurikahvila Kolin Ryynäsessä istuessani huomaan, ettei Koli ole menettänyt hohtoaan taiteilijoiden inspiraation lähteenä. Kolin kylällä sijaitseva herkullisen punainen hirsitalo on nuorten ja myös monien kansainvälisten taiteilijoiden luomispaikka. Taiteilijaresidenssi yhdistää menneen ja nykyisyyden, Koli kiehtoo edelleen. Suurten taiteilijoiden jalanjäljillä Kolin Ryynänen on rakennettu 1930 -luvulla ja se on alun perin toiminut kauppana. Nautittuani taidekahvilan herkuista, ihastelen vielä talon näyttelyantia. Päätän jättää Kolin kotiseutumuseon ja Luontokeskus Ukon tarjonnan katsastamisen seuraavalle päivälle, koska minua kiehtoo matka taiteilijakareliaanien jalanjäljillä. Kolilta löytyy laaja polkuverkosto opaskarttoineen. Pysähdyttyäni vaaran laelle väripeitteessä lepäävä luonto saa minut todella pysähtymään. Tuulenvire sekä syksyn kirpeä tuoksu, ajattomuus ja avaruus. Suljen silmäni miettiessäni seisoiko taidemaalari Eero Järnefelt samalla paikalla maalatessaan Syysmaisemaa Pielisjärveltä. Loistava Koli-teatteri Kolilla kajahtaa myös syksyisin Ruska Blues musiikin ystäville. Koli-teatteri on puolestaan hurmannut katsojia Sibeliuksen paluu ja Pielisen balladi suurtuotannoillaan useana kesänä. Sibeliuksen paluu -näytelmä esitettiin Kolin maastossa ja Pielisen balladi maalaistalon pihapiirissä. Koli-teatteri tarjoaa uudenlaisia kulttuurielämyksiä, kuten koko Kolin ympäristökin. Kolin kulttuuriprojekti on tuottanut alueelle monenlaista ihastelun aihetta. Vuonna 2000 Ukko-Kolin laskettelurinnettä koristi rinnetaidenäyttely nimeltä Sovitus. Laskettelurinteen peitti tuhat valkoista rauhanlippua. Kulttuuri kukoistaa jatkossakin Kolilla yhdessä luonnon kanssa. Kolin loma-asuntomessuilla 2006 on hyvä hetki matkata myös kulttuurin maailmaan. Pähkinänkuoressa taiteilijakareliaaneista
Linkit
31.3.2006 14:55 |
| Teamware Pl@za | |