| Lieksa - loma-asuntomessut > Ajankohtaista > Vaeltajan paratiisi |
|
Projektipäällikkö Aluevalvoja Projektisihteeri Messusihteeri
|
Vaeltajan paratiisi
Loikkaan junasta Joensuun rautatieasemalla. Venyttelen jalkojani. Lämmittelyksi muutama hyppyaskel ja rinkka selkään. On ihmeellistä lähteä vaellusretkelle keskeltä kaupunkia. Jaaman kierrokselta Kolinpolulle on suuntani. On pakko tarkistaa tuliko kaikki tarpeellinen pakattua rinkkaan mukaan. Retkikirves, kompassi, tulitikut, ruokaa, makuupussi ja -alusta sekä kunnon vaelluskengät jaloissa. Vesipulloon saa täydennystä luonnosta, kunhan veden keittää. Tietenkin kartta on kaikkein alimmaisena. Päästessäni viimein matkaan, taskustani kuuluvasta kilinästä muistan mukana olevan karhun karkottajani. Vaikka harvoin tuo suuri metsänherra samalle reitille ihmisen kanssa sattuu. Olen pukeutunut tummiin, mutta syyskuun lopussa kannattaa vaihtaa kirkkaaseen nuttuun, jottei hirviporukka sekoita sinua saaliiseensa. Satopatikointia Alkumatkani on Jaaman kierrosta, joka on kuuden uimarannan rengasreitti. Välilammelta on aika suunnata yhdyspolkua pitkin Kolinpolulle. Rinkassani on rasioita, jos luonto olisi anteliaalla päällä. Kolin kupeessa marjoja riittää. Sienikirja on myös hyvä olla matkassa, jottei nouki herkkujen tilalle syömäkelvottomia tapauksia. Kansallispuistossa saa marjastaa ja sienestää vapaasti, elleivät liikkumisrajoitukset sitä estä. Valitsemani Kolinpolku on vaativa useamman vuorokauden reitti, mutta valinnanvaraa riittää helpommastakin päästä. Pohjois-Karjalaan on rakennettu yli tuhannen kilometrin vaellusreitistö, josta todella innokas patikoija saa reittejä yhdistelemällä rakennettua useammankin viikon kestävän maakuntamatkan. Maakunnan erikoisuuksiin kuuluvat autiotupaverkosto sekä jokien ja purojen ylitykset vetoköysilautoilla. Yllätyksiin pitää muistaa kuitenkin varautua. Metsän asukkaat majavat saattavat esimerkiksi nostattaa vettä niin, että reittiä pitää muuttaa. Siksi karttani on elintärkeä. Taivasalla ei myöskään minun tarvitse nukkua sillä reitilleni sattuu kunnon yöpymismökki. Lenkkivalinnasta riippuen selkää voi oikaista esimerkiksi laavussa, kodassa tai tuvassa. Voi olla, että Kolin kylälle päästessäni hyppään vielä vuokrapolkupyörän selkään ja lähden tutustumaan 14 kilometrin Kolia linnun silmin -reitille tai 23 kilometrin Kolmen järven rantalenkille. Vaeltaahan voi monin eri tavoin. Yhdistä elämyksellinen vaellusmatka Kolin loma-asuntomessuihin 2006. Pähkinänkuoressa Kolin maisemat
Linkit
26.3.2006 17:43 |
| Teamware Pl@za | |