Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Lieksa - loma-asuntomessut
Lieksa - loma-asuntomessut > Ajankohtaista > Iris Mustonen
vihjeet 
Iris Mustonen

 

KOLILLA YRITTÄJÄLLÄ ON TILAA TOIMIA

 

Suurin tekijä Kolin menestyksessä on alueemme aitous - upea, hiljainen, puhdas karjalainen vaaramaisema. Meillä ei ole kiirettä, ei keinotekoisesti rakennettua elämysmaailmaa. Kansallispuistomme ulkoiluverkosto, Mattilan, Ollilan ja Lakkalan tilojen kaltaisten perinnekohteiden entisöinti sekä luontokeskus ovat Kolille valtava voima.

 

Yritysympäristönä Koli on vapaa. Täällä riittää tilaa ideoille, mahdollisuuksia ja haasteita. Maaseutuyrittäjänä pärjää rohkea moniosaaja, joka ei arkaile tarttua tarvittaessa putkimiehen, myyntinaisen, eläinlääkärin tai investoijan tehtäviin. Me alueen yrittäjät voimme toimia mentoreina myös muualta tulleille toimijoille.

Vuosisatojen perinne jatkuu ja jalostuu parhaiten yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

 

Eri puolilla Kolia rakennetaan nyt paljon ja loma-asuntomessut lisäävät alueen tunnettuutta. Uskon, että tulevaisuudessa Kolille syntyy yhä enemmän työtä ja elinkeinoa esimerkiksi kiinteistöjen hoidossa, palvelualoilla sekä matkailun ja markkinoinnin alueella. Se on arvokas asia.

 

Meillä Maatilamatkailu Jänisvaarassa vierailija saa kokea aidon maalaisympäristön sekä kuulla ja kokea Kolin alueen historiaa ja kulttuuria. Majoitamme vieraamme tasokkaisiin mökkeihin kauniiseen vaaramaisemaan tai Pielisen aaltojen tuntumaan nauttimaan puhtaudesta ja suomalaisesta maisemasta.

 

Me kolilaiset tunnemme alueemme historian ja haluamme välittää sitä kaikille teille!

 

 

Iris Mustonen

Yrittäjä

Maatilamatkailu Jänisvaara

 




21.5.2006 21:32