Lieksa oli jo muinaisina aikoina vanhojen kauppateiden varrella. Pielistä myöten matkasivat mm. laatokankarjalaiset Pohjanlahden rannoille suuntautuvilla sotaisilla kauppamatkoillaan. Toinen vanha kauppatie johti Lieksanjokea ylös aina Vienanmeren rannoille.

Kun Pielisjärvi liitettiin Ruotsi-Suomeen (1617), sen asukkaiden kauppamatkat suuntautuivat pohjoiseen kohti Oulua sekä etelään, Viipuriin ja Lappeenrantaan. Pohjoiseen vietiin voita, talia, viljaa ja kapahaukea, etelään taas enimmäkseen tervaa. Myös rajan taakse itään suuntautuva kauppa jatkui. Pielisjärveläiset toivat kauppamatkoilta tullessaan suolaa, rautaa, tupakkaa, hienoja kankaita ja mausteita.

Brahean kaupunki perustettiin 1653 Vienan kaupan tukikohdaksi. Kaupungista kehittyi seudulle lyhyeksi aikaa varsin vilkas kaupan keskus. Braheassa pidettiin vuosittain kahdet markkinat, joille talonpojat toivat tuotteitaan: voita, talia, turkiksia ja kapahaukea. Talonpojilta ostamiaan tavaroita sekä vienankarjalaisten kankaita brahealaiset porvarit sitten edelleen kauppasivat mm. Kajaaniin ja Ouluun.

1600-luvun loppupuolella Pielisen miesten kauppamatkat alkoivat suuntautua Laatokan rannoille, mm. Sortavalaan. Suuri Pohjan sota 1700-luvun alussa lopetti kuitenkin kauppayhteydet Venäjän miehitettyä nämä alueet. Tähän tyrehtyi Pielisjärven tervanvienti. Turun rauhan jälkeen (1743) loppuivat myös pielisjärveläisten Lappeenrannan ja Savonlinnan matkat näidenkin kaupunkien jouduttua Venäjän yhteyteen.

Hankalien kaupunkimatkojen takia markkinoilla oli tärkeä merkitys. Lähimmät olivat 1700-luvulla Ilomantsin talvimarkkinat. Itään suuntautuvaa rajakauppaa kruunu yritti valvoa mm. Lieksan tullikamarin perustamisella v. 1732. Rajatullia pystyi kuitenkin helposti kiertämään.

Itäraja aukesi v. 1809, kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Täyteen kuormatuin rekisaattuein kuljettiin nyt mm. Repolan ja Lieksan väliä. Idästä tuotiin mm. tupakkaa, kalaa, nahkoja ja viinaa. Sinne vietiin mm. viljaa ja viljajalosteita. Monilla itäkarjalaisilla kauppiailla oli Lieksassa pysyvä varastonsa, ja useat jäivät jopa paikkakunnalle asumaan (esim. Vasili Maurojeff - Vasselin puoti).

Paitsi rekisaattueissa matkaavia kauppiaita saapui Itä-Karjalasta myös vaatimattomia laukkuryssiä l. reppureita. Nämä kantoivat myyntitavaransa selkärepussa talosta taloon. Laukkuryssät myivät pikkuesineitä, koruja, huiveja, kankaita jne. Karjalan kannakselta ja kauempaakin matkasi talvella rättiläisiä ja harjulaisia, jotka ostivat taloista riepuja tai harjaksia ja möivät mm. venäläisiä maalattuja puukuppeja ja karjalaisia saviruukkuja.

Joensuun kaupungin perustaminen v. 1849 merkitsi tuntuvaa parannusta ja vaivalloisten Viipurin, Oulun ja Sortavalan matkojen päättymistä. Joensuun ja Lieksan välille kasvoi vilkas rahtiliikenne: talvella tavara kuljetettiin reellä, kesällä vesiteitse. Ensimmäinen höyrylaiva, Alku, otettiin Pielisellä käyttöön v. 1869. Vuosisadan lopulle ehdittäessä höyrylaivaliikenne kehittyi sekä rahti- että matkustajaliikenteen osalta huomattavaksi. Radan valmistuttua Joensuun ja Lieksan välillä v. 1909 rahtiliikenne siirtyi suurimmaksi osaksi rautateiden tehtäväksi.

Kauppojen perustaminen kaupunkien ulkopuolelle sallittiin pienin rajoituksin v. 1859 ja loputkin esteet poistettiin v. 1879. Tämän jälkeen kauppoja sai perustaa minne tahansa maaseudulle. Lieksan kaltaisten kirkonkylien elämä vilkastui tuntuvasti. Rautatien rakennusaikaan v. 1908 Lieksassa oli 12 kauppaliikettä, kahdeksan kahvilaa, useita leipureita, puuseppiä ja suutareita. Kun maalaisväestöllä alkoi 1870-luvun jälkeen olla rahaa käytössään metsäkauppojen, savotoiden sekä voin hinnannousun ansiosta, kauppojen lisääntyminen vaikutti omavaraistalouden vähittäiseen murenemiseen ja monien uutuuksien leviämiseen.