Kyntäminen on Itä-suomessa suoritettu vanhastaan hankoauralla. Nimensä auratyyppi on saanut kaksihaaraisesta perästä l. kynninpuusta. Auran kädensijana l. kurkena on kaareva poikkipuu, sarvikko. Hankoaura l. aatra on aikoinaan kehitelty kaskiolosuhteisiin, ja siksi se sopi hyvin kivikkoisellekin maalle, jossa se hyppäsi joustavasti pienten esteiden yli.

Myös risukarhi kuului alun perin kaskiviljelysvälineisiin, mutta Itä-Suomessa sitä käytettiin pelloillakin aina tehdastekoisten äkeiden aikaan asti. Risukarhi tehtiin pitkäoksaisista halkaistuista kuusipölkyistä, jotka ladottiin vierekkäin ja sidottiin koivuvitsaksilla sidepuihin. Viimeksi kiinnitettiin koivuiset aisat.

Kylvettäessä tarvittiin astia siemeniä varten. Se saattoi olla tuohisiisnoista punottu kopsa tai nahkainen kylvövakka, joka riippui kylväjän kaulalta pitkässä viilekkeessä.

Elonleikkuussa käytettiin työvälineenä itäsuomalaista, käyräteräistä ja suoravartista sirppiä. Viljanleikkuu oli perinteisesti naisen työtä ja sirppi naisen henkilökohtaista omaisuutta - usein myötäjäis- tai kihlalahja. Leikattu vilja sidottiin omilla oljillaan lyhteiksi ja nämä koottiin kartiomaisiksi kuhilaiksi. Lyhteet saatettiin asettaa kuivumaan myös maahan pystytetyistä seipäistä ja vaakasuorista orsista kootuille haasioille. Kuhilaissa tai haasioissa viljaa säilytettiin puintiin asti. Jos puinti viivästyi, voitiin talvea vasten tehdä lyhteistä pyöreäpohjainen auma tai pitkänomainen närte.

Elojen lopullinen kuivatus tapahtui riihen lämmössä. Riihitykseen kuului useita vaiheita. Ensin lyhteet aseteltiin l. ahdettiin riihen parsille. Sitten riihtä ruvettiin lämmittämään. Savu ja kuuma ilma kuivattivat viljan ja desinfioivat jyvät niin perusteellisesti, että ne säilyivät hyvinä vuosikausia. Riihen lämmittämistä jatkettiin yli yön ja tarvittaessa kauemminkin. Kun vilja oli kuivunut, lyhteet pudotettiin parsilta ja puiminen aloitettiin. Ruista käsiteltäessä puinnin ensimmäisenä vaiheena oli lyhteiden ravaaminen l. seinään lyöminen. Ohralle tätä ei tarvinnut tehdä, vaan ohralyhteet voitiin asettaa suoraan lattialle varstoilla puitaviksi.

Erilaisista varstatyypeistä yleisimmin käytettyjä ovat Pielisjärvellä olleet solmuriusa ja sen kehittyneempi muoto tappi- l. linkkuvarsta.

Puinnin jälkeen jyvät puhdistettiin ja lajiteltiin viskaamalla ja tuultamalla. Ensin jyvät viskattiin lyhytvartisella puulapiolla eli niitä heiteltiin kohti riihen nurkkaa. Parhaat, raskaat jyvät lensivät kauimmaksi, huonot jyvät ja roskat putosivat kevyinä lähemmäksi. Loput pölyt ja akanat lähtivät tuullettaessa jyvät ulkona riihihurstin avulla.