Tervanpoltto oli 1600-luvulla merkittävä elinkeino koko Pohjois-Karjalassa. Tervaa käytettiin kotona moniin tarkoituksiin (mm. lahonsuojaksi, nahan kyllästämiseen ja haavalääkkeeksi), mutta sitä valmistettiin myös myyntiin huomattavia määriä. Tervatynnyrit vietiin Pielisjärveltä Viipuriin tai Lappeenrantaan. Kun Kaakkois-Suomi joutui Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa (1721, 1743) Kymijokea myöten Venäjän yhteyteen, tyrehtyi koko Itä-Suomen tervanvienti ja samalla laajamittainen tervanpolttokin. Kotitarpeiksi tervaa on poltettu senkin jälkeen.

Tervahautoja oli kahta päätyyppiä: alkeellisempi pitkänomainen rinnehauta ja suuritöisempi pyöreä tervahauta. Pyöreästä haudasta saatiin parempaa tervaa. Sivutuotteina tervanpolton yhteydessä saatiin sysiä seppien tarpeisiin.