HISTORIALLINEN AIKA

Pähkinäsaaren rauhasta Stolbovan rauhaan

Pähkinäsaaren rauha (1323) jakoi Karjalan Ruotsin ja Novgorodin kesken. Pielisen seutu joutui rauhassa Novgorodin hallintopiiriin. Viimeistään novgorodilaisvallan aikana alueelle vakiintui pysyvä, karjalaisasutus. Uudisasukkaat muuttivat tutuille erämailleen etelämpää Karjalasta. Pielisjärven ensimmäiset kylät (mm. Lieksa ja Viensuu) olivat olemassa 1400-luvun lopussa. Tällöin alue kuului jo Moskovan alaisuuteen.

Asutus levisi 1500-luvun kuluessa ja kylien määrä lisääntyi. Samalla vuosisadalla perustettiin Pielisjärvelle ortodoksinen kappeliseurakunta huolehtimaan siihen asti lähes pakanuudessa eläneiden asukkaiden hengellisestä elämästä. Kirkollista otetta tiukentamalla pyrittiin samalla liittämään alue lujemmin maalliseen esivaltaan l. Moskovan suuriruhtinaan alaisuuteen.

Moskovalle veroa maksava Pielisjärvi oli kuitenkin näihin aikoihin varsin riippumaton alue. Kun Ruotsin ja Venäjän välillä alkoi 25-vuotinen sota v. 1570, pielisjärveläiset kokivat Ruotsin Venäjää suuremmaksi uhkaksi itselleen. Sodan käännyttyä ruotsalaisille voitolliseksi Pielisjärven miehet nousivat yksityiseen sissisotaan Ruotsia vastaan. Pitäjän johtomiehenä näissä pyrkimyksissä oli lieksalainen talonpoika, Luka Räsäinen, joka kävi jopa tsaari Boris Godunovin puheilla aseellista apua pyytämässä. Täyssinän rauhassa Pielisjärvi jäi vielä Moskovan valtapiiriin.

Ruotsin vallan aika

Pian sota Venäjän ja Ruotsin välillä syttyi kuitenkin uudelleen ja Stolbovan rauha (1617) liitti Pielisjärven Ruotsi-Suomen yhteyteen. Uusi valtioyhteys merkitsi myös uutta uskontoa, luterilaisuutta, jota yritettiin juurruttaa Karjalan ortodoksiväestön keskuuteen. Pakkokäännytykset eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta; monet ortodoksit pakenivat mieluummin rajan yli kuin omaksuivat lännen uskon. Luterilaisia uudisasukkaita virtasi lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Tulijoita houkutteli voittomaille myönnetty vapautus ylimääräisistä veroista ja sotaväenotoista. Alkuperäinen väestö jäi 1600-luvun loppupuolella vähemmistöksi myös Pielisjärvellä^.

Pielisjärvi joutui 1600-luvun puolivälissä laajan Kajaanin vapaaherrakunnan osaksi. Kreivi Pietari Brahe, jonka läänitystä alue oli, katsoi Lieksan soveliaaksi kauppapaikaksi ja perusti v. 1653 Lieksanjoen suulle Brahean kaupungin.

Brahean lupaavasti alkanut kehitys kauppakaupunkina katkesi v. 1681 kreivi Brahen kuollessa. Koko Pielisjärvi kaupunkikeskuksineen joutui nyt takaisin Käkisalmen läänin yhteyteen. Kaupungin oloihin ja sen merkitykseen tutustumatta Käkisalmen käskynhaltija määräsi Brahean purettavaksi. Lopullisesti kaupungin hävitti Pielisjärven pitäjän v. 1685 kruunulta vuokrannut Salomon Ehnberg. Kaupungin talot purettiin ja alue kynnettiin pelloksi v. 1688.

Pielisjärvi oli veronvuokraajien, Salomon Ehnbergin ja Simon Affleckin hallussa isoonvihaan saakka. Hovileirin isännät syyllistyivät omavaltaisuuksiin ja pitivät tiukasti kiinni saatavistaan, vaikka katovuodet ja nälänhätä koettelivat kansaa. Pielisen talonpojat kapinoivat useaan otteeseen varsinkin vihattua Simon Affleckia l. Simo Hurttaa vastaan. Isonvihan ajaksi (1713-21) vaihtuivat verottajiksi venäläiset.

Miehitysajoista huolimatta 1700-luku merkitsi Pielisjärvelle taloudellisen kehityksen ja vaurastumisen alkua. Kansan sekä henkisen että aineellisen tason kohottamiseen vaikuttivat valistustyöllään ja käytännön esimerkillään Pielisjärven kaksi tarmokasta kirkkoherraa, Jakob Stenius vanhempi l. Korpi-Jaakko (1704-1766) ja Jakob Stenius nuorempi l. Koski-Jaakko (1732-1809). Steniukset edistivät soiden raivausta, peltoviljelyn ja karjanhoidon tehostamista, uusien viljelyskasvien levittämistä ja vesimyllyjen rakentamista. He pitivät tärkeinä myös lukutaidon ja kristinopin alkeiden juurruttamista kansan keskuuteen.

Suomen sota ja autonomian aika 

Pielisjärvi säästyi Suomen sodan tuhoilta omien talonpoikaisjoukkojensa ansiosta. Nämä puolustivat pitäjän etelärajaa nurmekselaisen talonpojan Olli Tiaisen ja lieksalaisen ylioppilas Isak Steniuksen johdolla päästämättä vihollista etenemään pohjoiseen. Yksi pielisläisille menestyksellisistä taisteluista käytiin Pielisjärven puolella Vornassa. Pielisen miehet luopuivat aseista vasta Olkijoen sopimuksen solmimisen jälkeen marraskuun lopussa v. 1808.

Pielisjärvelle Suomen sodan lopputulos merkitsi palaamista vanhaan yhteyteen Venäjän kanssa, nyt tosin autonomisen Suomen osana. Uusi valtiollinen tilanne avasi itärajan ja herätti vilkkaan rajakaupan itäkarjalaisten naapurien ja pielisjärveläisten välille.

Rauhan myötä koitti pitäjälle taloudellisten ja yhteiskunnallisten muutosten vuosisata. Vuosisadan puolivälissä alkanut Suomen talouselämän vapautuminen, Euroopan teollisuusmaiden kasvava puunkysyntä sekä koko maata koetelleet 1860-luvun vaikeat kadot ja nälkävuodet nopeuttivat uudistusten omaksumista, elinkeinoelämän monipuolistumista ja rahatalouteen siirtymistä. Saimaan kanavan rakentaminen (valm. 1856), höyrylaivaliikenteen alkaminen (Pielisellä 1869) ja kasvava rautatieverkosto lyhensivät välimatkoja ja tekivät mm. voin ja puutavaran myynnin kannattavaksi. Lieksasta alkoi vuosisadan loppupuolella kehittyä merkittävä puukaupan keskus. Joensuun kaupungin perustaminen (1849) toi kaupungin palvelut lähemmäksi ja sai aikaan vilkkaan rahtiliikenteen Joensuun ja Lieksan välille. Maakaupan tultua luvalliseksi perustettiin Lieksaankin lukuisia kauppapuoteja. Ostoihinsa saivat maalaiset irtainta rahaa voin myynnistä, metsäkaupoista, metsätöistä ja rahdinajosta. Raha teki mahdolliseksi luontaistaloudesta luopumisen, uutuuksien leviämisen ja maatalouden koneistumisen.

Myös kansansivistyksellisesti 1800-luku merkitsi uudistusten aikaa. Kirkko oli 1700-luvulta lähtien valvonut seurakuntalaisten lukutaitoa. 1800-luvulla perustettiin pitäjään ensin kiertokoulu, sitten ensimmäinen kansakoulu v. 1873. Lieksan koulun lisäksi toimi pitäjässä ennen vuosisadan vaihdetta viisi muutakin kansakoulua. Näihin aikoihin ensimmäiset lainakirjastot oli jo perustettu ja sanomalehti tuli moniin valistuneisiin koteihin.

Jo 1800-luvulla Pielisjärvellä oli ollut teollisuuslaitos, Pankakosken rautaruukki. 1900-luvulla Pankakoskesta kehittyi puunjalostusteollisuuden keskus. Vuosisadan alussa perustetun toisen teollisuuslaitoksen, Kevätniemen sahan, alkukehitykseen vaikutti merkitsevästi rautatien rakennustyö. Joensuu-Lieksa -rataosuus valmistui v. 1909.

Itsenäisessä Suomessa

Vuosi 1918 oli juuri itsenäistyneelle Suomelle vaikea. Kansalaissodan levottomuuksien lisäksi koetteli Pielisjärven väestöä vakava elintarvikepula, joka syksyn viljakadon jälkeen paheni varsinkin tilattomien keskuudessa suoranaiseksi nälänhädäksi. 

Maailmansotien välinen kausi oli Pielisjärvellä, kuten koko Suomessa, nopean kehityksen aikaa. Kirkonkylää tosin kohtasi onnettomuus v. 1934, kun lähes koko keskusta tuhoutui tulipalossa. Uudelleen rakennettu Lieksa sai kauppalan oikeudet v. 1936.

Talvisodan sytyttyä Lieksan ja Pielisjärven siviiliväestö evakuoitiin. Neuvostojoukot ylittivät heti sotatoimien alettua valtakunnan rajan Pielisjärven Inarissa ja Kivivaarassa. Jo joulukuun loppupuolella ne vetäytyivät kuitenkin takaisin, kun suomalaiset lähtivät hyökkäykseen sekä Nurmijärven Puuruun että Hattuvaaran Viisikon taistelulinjoilta. Jatkosodan aikana Lieksa ei ollut varsinaisena sotatoimialueena.

Stolbovan rauhan vanha raja säilyi Pielisjärven kohdalla ennallaan toisen maailmansodan jälkeen. Monille Laatokan karjalaisille Lieksa-Pielisjärvi tarjosi uuden kotiseudun. Elämä alkoi elpyä ahtaiden aikojen jälkeen. Teollisuus, kauppa ja liikenne kehittyivät, yhteiskunnan palvelut paranivat, elintaso kohosi. 1970-luvulle tultaessa katsottiin hyödylliseksi yhdistää toisiinsa Lieksan kauppala ja sitä ympäröivä laaja Pielisjärven kunta. Syntyi Lieksan kaupunki v. 1973.

TEHTÄVÄT