- Muistanpa äitiäni kuinka hän aina talvella kevättä hartaasti odottaen huokaillen puhui: "Sulaisipa jäät tuolta joelta, saatais särpimeksi verestä kalaa ja tukinuittajat saapuisivat tuomaan vaihtelua tähän ajanharmauteen". Ja tosiaankin, jatkoi Jussi, - uitto Tuulijoessa keväisin meille kaikille oli odotettu vuoden suurin tapahtuma mihin myös isäni otti osaa, ne tapahtumat jäivät yksityiskohtia myöten jo lapsesta mieleeni.

- Kuin tuulispää saapuivat touko-kesäkuun vaihteessa Aittokosken niskoille parikymmenmiehinen uittoporukka, joukossa vanhempaa ja nuorempaa miestä. Tulivat kelu- ja muonaveneet, tuli mahtava asuntolautta mitä nimittivät sohoksi ja ennen kaikkea tulivat tukit ja miehet. Silloin kuului Aittokoskella ääntä päivin ja läpi valoisan kesäyön juoksi puu virrassa hakamiesten saattelemana. Savutupamme täyttyi välillä nukkuvista väsyneistä uittomiehistä, myös lakkaamatta kihisi saunarähjämme kiuas järvien ja jokien samoojan täytyi saada hien ja hyönteisten saastuttama kutina ulos ihosta ankaran löylyn ja vastan avulla.

Jussi jatkoi: - Aamusta iltaan porisivat kahvipannu ja muonapata rantanuotiolla useinkin vanhemman naisen hoitelemana, valmistaen kahvia ja läskikeittoa janoisille ja ruokahaluisille miehille. Aivan lapsena mihinkä vain muistini ulottuu, touhusin rannalla kokin apuna, aluksi mielenkiinnosta leikkien, sainhan palkkioksi savikuppiin kahvia ja keittoa, mitkä tuntuivat maistuvan paremmalle kuin kotona ikään, mutta kymmenvuotiaana leikit oli leikitty. Kokin auttamisesta sain pientä palkkaa minkä isäni nosti itselleen.

- Muutaman viikon kuluttua meni savotta ohi. Peränajajien veneiden häivyttyä joenmutkaan, täytti pojan mielen haikeus ja ikävä, vasta vuoden kuluttua tavataan.