Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Valtimon kunta
Valtimon kunta > esittely > Yleistä
vihjeet 
Yleistä

MAISEMA

Valtimon maiseman yleiskuva muodostuu vaara- ja harjujonoista, vesistöistä, kyläaukeista sekä erämaista. Jo Elias Lönnrot antaa matkakuvauksissaan todistuksen tämän alueen kauneudesta: "Seudut ovat kauneimpia maassa lampineen, lahtineen, niemineen, kannaksineen ja metsineen."

 

KALLIOPERÄ

Valtimon vaarojen huiput kurottuvat aina 335 m:n korkeuteen. Ne ovat 1500 miljoonaa vuotta vanhan karjalaisen vuoriston juuriosan jäänteitä, joita yli kilometrin paksuinen jäämassa ei pystynyt kulkiessaan tasoittamaan. Maankuoren paksuus Valtimon kohdalla on n. 50 km.

HISTORIALLISET KULKUREITIT

Valtimon Maanselkä on Vuoksen vesistön alkulähdettä. Vesireittejä käytettiin kulkuväylinä 1500 - 1600 luvuilla. Vuosisata myöhemmin vesistön vierellä olevaa harjua pitkin kulki kruunun verovouti Simo Hurtan ratsutie Lieksasta Sotkamoon. Tätä tietä pitkin tuotiin alueelle myös suolaa Oulusta.

ASUTUS

Valtimolta on löydetty kivikautisia esineitä, jotka ovat ajalta 4200 - 2000 eaa. Pronssiesineitä on löydetty ajalta 600 - 200 eaa. Nuoremman rautakauden löytö on miekka, joka on ajoitettu 1200 luvulle. Valtimolaiset paikannimet viittaavat siihen, että täällä on ollut lappalaista asutusta. Nykyinen väestö on peräisin Savosta, Kainuusta ja Karjalasta.

VÄESTÖN MUUTOS

Sodan jälkeen Valtimolle sijoitettiin Suojärven pitäjän asukkaita niin että Valtimon väkiluku kasvoi 1946 - 1950 välisenä aikana 1100 henkilöllä. Muuttajien joukossa oli maanviljelijöiden lisäksi mm. kauppiaita ja yrittäjiä. He antoivat piristysruiskeen valtimolaiselle liike-elämälle. Suojärven siirtolaiset puhuivat karjalan kieltä. Näitä kielentaitajia löytyy edelleen Valtimolta.

KULKUYHTEYDET

Valtimo on Pohjois-Karjalan pohjoisin kunta. Valtimon kirkonkylä sijaitsee valtatie 6:n varrella kahden järven välisellä kannaksella. Joensuuhun on 143 km ja Kajaaniin 87 km. Etelästä Valtimolle tulee suorin reitti valtatietä 5 pitkin Kuopion kautta Siilinjärvelle ja siitä kantatietä 75 Nurmekseen ja loppumatka valtatietä 6. Valtimon halki kulkee myös rautatie Joensuusta Kajaanin kautta Ouluun.

TIETOLIIKENNEYHTEYDET

Valtimolle on v. 2007 valmistunut TeliaSoneran rakentamana kiinteää puhelinverkkoa hyödyntävä laajakaista, jonka piirissä on suurin osa kuntalaisista. Kunnanvirasto ja kunnan eri palveluyksiköt ovat osa Pohjois-Karjalan Maakuntaverkkoa, jota yllä pitää kuntien omistama Pohjois-Karjalan Tietotekniikka Oy.

 




31.3.2008 15:45